Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Hallinnon kehittäminen / Hallintorakenteen kehittäminen / Keskushallinto

Keskushallinto

Valtion keskushallinto muodostuu ministeriöistä ja niiden hallinnonalalla olevista virastoista ja laitoksista. Ministeriöitä on nykyisin 12. Kaikkiaan valtion keskushallinnon organisaatioita on ministeriöt mukaan lukien noin 90. Henkilöstöä valtion keskushallinnossa on noin 27 000.

Virastojen ja laitosten tehtävät ja koko vaihtelevat. Hallintotehtävien hoidon lisäksi ne huolehtivat muun muassa tilastotuotanto-, tietohallinto- ja rekisteröintitehtävistä sekä määrätyn toimialan kehittämisestä ja alan tuottaman tiedon välittämisestä koko yhteiskunnan käyttöön. Osa virastoista ja laitoksista toimii valtion tutkimuslaitoksina.

Valtion keskushallinnon virastorakenne on kokenut monia muutoksia 1980-luvun lopulta lähtien. Virastoja ja laitoksia on yhdistetty, lakkautettu, perustettu kokonaan uusia virastoja ja laitoksia sekä muodostettu virastoista ja laitoksista tai niiden osista liikelaitoksia, joista osa on edelleen yhtiöitetty.

Virastojen tehtävien yhdistämisen kautta vuosina 2006 - 2009 perustettuja uusia virastoja ovat Elintarviketurvallisuusvirasto ja Maaseutuvirasto maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla.

Vuoden 2010 alusta yhdistettiin liikenne- ja viestintäministeriön kuuden viraston, Merenkulkulaitoksen, Ratahallintokeskuksen, Rautatieviraston, Ilmailuhallinnon, Tiehallinnon ja Ajoneuvorekisterikeskuksen tehtävät kahteen uuteen virastoon, Liikennevirastoon ja Liikenteen turvallisuusvirastoon. Samasta ajankohdasta aloitti toimintansa myös kaksi muuta uutta virastoa, jotka perustettiin siirtämällä niihin tehtäviä mm. asianomaisesta ministeriöstä. Nämä uudet virastot ovat oikeusministeriön hallinnonalalla ulosottotoimen keskushallintotehtäviä hoitava Valtakunnanvoudinvirasto ja sisäasiainministeriön hallinnonalan Poliisihallitus.

Hallinnon toiminnan rationalisoinnin näkökulmasta eräs keskeinen uudelleen järjestelyjen alue on ollut hallinnon asiantuntija- ja tukipalvelujen kokoaminen palvelukeskuksiin. Vuoden 2009 alussa perustettiin valtiovarainministeriön hallinnonalalle osaksi Valtiokonttoria Valtion IT-palvelukeskus. Vuoden 2010 alusta oikeusministeriön, sisäasiainministeriön, puolustusministeriön ja valtiovarainministeriön hallinnonalojen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskukset koottiin yhdeksi palvelukeskukseksi valtiovarainministeriön hallinnonalalle.

Sivu tulostettavassa muodossa

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi